Turvaa jatkuvuus ja kannattavuus | Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi – Konsultointi ja koulutus |
Turvaa jatkuvuus ja kannattavuus
Yritys voi kohdata elinkaarellaan lukuisia haasteita, jotka eivät välttämättä johdu vain liiketoiminnan uudistumistarpeesta, johtamisesta tai muutoksen viemisestä organisaatiossa. Digitalisaatio, globaalin kilpailun kohtaaminen, epäterve kilpailu, sääntely, rahoitukseen liittyvät tarpeet tai vaikkapa yrittäjän ikääntyminen ovat tilanteita, jossa terveellä pohjalla oleva ja hyvinkin johdetty yritys voi tarvita tukea kannattavuuden tai jatkuvuuden turvaamiseksi.
Tarjoamme monipuolisesti tukea ja apua kannattavuutenne parantamiseksi ja jatkuvuutenne turvaamiseksi. Autamme kehittämään toimintamallianne ja prosessienne tehokkuutta esimerkiksi Lean-pohjalta ja autamme hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuudet. Saatte meiltä monipuolista tukea asiakaspohjanne ja myyntikanavienne laajentamiseen olipa kyse verkostoista tai verkkokaupasta. Lisäksi saatte meiltä tukea julkisen rahoituksen, kuten Business Finland -avustusten saamiseen, uusien kumppanien löytämiseen, sopivan yritysostokohteen löytämiseen tai yrityksenne myymiseen.