Rekrymarkkinointi | Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi – Markkinoinnin välineet rekrypalveluun ja työnantajamielikuvan kehittäminen

Rekrymarkkinointi
Parhaista tekijöistä käydään kovaa kilpailua työ- ja opiskelumarkkinoilla. Heidän mielenkiintonsa herättäminen vaatii erottuvan, heitä puhuttelevan viestin tarkkaa kohdistamista oikeissa kanavissa. Helpommin sanottu kuin tehty?
Osaavan tiimimme kanssa onnistut! Pitkä kokemuksemme auttaa löytämään niin parhaat asiantuntijat vaativiin tehtäviin kuin omaa alaansa etsivät nuoret kyvytkin. Myös monet oppilaitokset luottavat osaamiseemme tavoitellessaan heille sopivia opiskelijoita.
Mietitään yhdessä, kannattaako tehdä koskettava video, kirjoitettu henkilökuva vai räväkkä äänimainos. Valitaan kanaviksi vaikkapa YouTube, LinkedIn, Spotify tai Snapchat… tai tehdään jotakin ihan muuta! Tarpeita ja kohderyhmiä on monia, mutta kokonaisuus syntyy aina helposti kanssamme – avaimet käteen.
Case: Uuteen ammattiin
Valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio on luottanut Koivuniemen osaamiseen jo pitkään. Kampanjoita on toteutettu useita kymmeniä. Erilaisiin koulutuksiin ja kehittämistehtäviin on etsitty ja löydetty mm. metsä- ja kuljetusalan ammattilaisia, mekaanikkoja, nuoria linja-auton kuljettajia ja varastoesimiehiä. Kampanjoissa on hyödynnetty kustannustehokkaasti monia digimediakanavia.
Jatkuva yhteistyö on osoitus vakuuttavista tuloksista.