Vastatuuleen-levy - Juha Korhonen Band - Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi

Juha Korhonen Band - Vastatuuleen-levy

Vastatuuleen

Isoisäni Vilho Rantasen syntymästä tuli vuonna 1999 kuluneeksi 100 vuotta. Elämäntyönsä kirjailija, päätoimittaja, pastori Vilho Rantanen teki Suomen Vapaakirkossa. Hänen vaikutuksensa ulottuu laajalle yli rajojen maamme hengelliseen elämään. Vilho Rantanen toimitti lähes puolen vuosisadan Nuorten Todistus -lehteä. 60-vuotias lastenlehti Tähtipolku on hänen perustamansa. Nuottikirjat mukaan lukien Vilho Rantasen tuotantoa on julkaistu yli viisikymmentä teosta: runoja, lastenkirjoja, elämäkertateoksia ja kaunokirjallisuutta. Monet hänen rakastetuista runoistaan on sävelletty. Nämä laulut koskettavat meitä yhä syvästi.

Vilho Rantanen oli kaventamattoman evankeliumin julistaja. Hän rakasti Jeesusta. Hänellä oli rohkeutta seurata Mestariaan – vastatuuleen. Vilho Rantanen vaikutti myös minun elämääni. Olen kiitollinen saadessani tehdä tämän Vastatuuleen-levyn, joka on kunnianosoitukseni sille, mitä Jumala isoisäni kautta vaikutti.

Rukoukseni on, että Jeesus antaa sinulle jotakin näiden laulujen kautta. Jumalan miesten esikuva rohkaiskoon meitäkin antautumaan kokonaan Jeesukselle ja seuraamaan Häntä perille kirkkauteen asti. Taivastien valinnutta sydäntä eivät maailman tuulet ohjaa.

Juha Korhonen (levyn esipuheessa)

Levyn laulut

  1. Älä kysy
  2. Tule, Jeesus, ja siunaa lastas
  3. Jos olisin muuri
  4. Suomen rukous
  5. Polvillaan
  6. Tulenkantajat
  7. Sun Henkesi sateen alle
  8. Vastatuuleen
  9. Pyyntö

Tilaa äänite