Facebook share Twitter print

Raamattu

Koivuniemen Raamattuhaku ja Nettiraamattu

 
 Hae Raamatusta Käännös:
 Hakeaksesi sanatarkkaa lauseen osaa, käytä ympärillä lainausmerkkejä.
 Hae perussanoille myös taivutusmuodot (vain KR 1933/38).
 Haku rajataan seuraaviin kirjoihin:
Hae Tyhjennä

2.Korinttolaiskirje:
7:7 eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän. >> Jakeen lisätiedot
7:8 Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - >> Jakeen lisätiedot
7:9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. >> Jakeen lisätiedot
7:10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. >> Jakeen lisätiedot
7:11 Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa. >> Jakeen lisätiedot
7:12 Vaikka minä siis kirjoitinkin teille, en kirjoittanut vääryyttä tehneen enkä vääryyttä kärsineen vuoksi, vaan sentähden, että teidän intonne meidän hyväksemme tulisi julki teidän keskuudessanne Jumalan edessä. >> Jakeen lisätiedot
7:13 Sentähden me olemme nyt lohdutetut. Mutta tämän lohdutuksemme ohessa on meitä vielä paljoa enemmän ilahuttanut Tiituksen ilo, sillä hänen henkensä on saanut virvoitusta teiltä kaikilta. >> Jakeen lisätiedot

Hakuehdolla löytyi 7 jaetta.

Koivuniemen Raamattuhaku ja Nettiraamattu

Lataa Raamattu sovelluksena puhelimeesi

Käytä Koivuniemen Raamattu-palvelua kätevästi oman puhelimesi tyylillä. Lataa sovellus ilmaiseksi omaan puhelinjärjestelmääsi.